sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukuussa tapahtuu

Viikolla 49 ja 50 on partiolaisilla vielä seuraavia tapahtumia

  • Maanantain sudenpennuilla on pikkujoulut

  •  Seikkailijat lähtevät Revontuleen keilaamaan
      (Vompatit ja Minipossut), lähtö klo 15.30 kirkon pihasta.

  • Seikkailijoilta loppuu partio tältä vuodelta keilailureissuun. 

  • Tiistaina 6.12 eli Itsenäisyyspäivänä partiolaiset perinteisesti ovat mukana sytyttämässä kynttilöitä sankarihaudoille. Jos haluat lähteä mukaan niin klo 8.00 kappelille.
        Kelkkamäen kappelissa on
        sanajumalanpalvelus klo 10:00.
        Partiolaiset ovat kantamassa kolehtia.
     
        Klo 16.00 lähtee soihtukulkue Toivolan pihasta.
        Kaikki kulkueeseen osallistujat, olkaa paikalla jo
        klo 15:45. Soihtukulkueen jälkeen on
        lupauksenanto ja itsenäisyyspäivän herkut.



  • Keskiviikkona 7.12 on kinkku bingon kahvio vuoro Vompateilla. Sinne tarvitaan myytäviä leipomuksia. Laittakaa viestiä Maaritille, kuka leipoisi pullaa, piirakkaa, torttuja tms.

  • Maanantaina 12.12 kokoontuvat samoajat pikkujouluihin ja suunnittelemaan ensi vuoden toimintaa.

Partiot jatkuvat tammikuussa vk:lla 2.



                     Oikein mukavaa joulun odotusta







tiistai 22. marraskuuta 2016

Mausteet ovat saapuneet

Mausteet on saatavissa torstaina 24.11 partiokolla klo 17.30-18.00 ja heti syyskokouksen jälkeen. Mikäli et pääse hakemaan omiasi silloin, niin ilmoitathan siitä Maaritille p. 0400798175.
Mausteet tulee maksaa yhtenä suorituksena lippukunnan tilille ehdottomasti 16.12.2016 mennessä. Tilinumero löytyy yhteystiedot kohdasta.

Joulunalus terveisiä

Partiolaiset osallistuvat Lievestuoreen joulun avauksessa oleviin myyjäisiä sunnuntaina 27.11.2016 klo 15 alkaen.
Myynnissä meillä on loppuja adventtikalentereita ja tietenkin leivonnaisia. Tähän tarvisemme apua vanhemmilta. Pöytään voi tuoda myyntiin kahvikakkuja, keksejä, pullaa tms. Myyntiin käy hyvin myös käsityöt. Myyntiin lahjoitetut tavarat voi tuoda suoraan myyjäispaikalle osoitteeseen Liepeentie 11.

torstai 10. marraskuuta 2016

Syyskokous

Lievestuoreen partiolaisten sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 24.11.2016 klo 18.00 partiokololla Lievestuoreen kirkon tiloissa.

Esillä sääntömääräiset asiat
                       * Talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2017
                       * Lippukunnan hallitus vuonna 2017
                       * Perhepartion perustaminen
                       * Uusi taustayhteisösopimus

Kahvitarjoilu

Tervetuloa

maanantai 31. lokakuuta 2016

Varainhankintaa

Hyvällä varainhankinnalla olemme pystyneet pitämään omien ryhmien yöretket ja koko lippukunnan viikonloppuretket maksuttomina.
Tämän syksyn perinteinen varainhankinta on partiolaisten omien adventtikalentereiden myynti. Päätimme ottaa myös Aaria mausteita myyntiin. Mausteet saadaan hyvissä ajoin ennen joulua. Tässäpä onkin oiva vinkki tontuille.

Aaria-mauste myynti tapahtuu listamyyntinä. Jokainen halukas partiolainen saa myyntilistan ja esitteen kotiin. Myyntilistaan merkataan ostajan nimi ja kappale määrät tuotteille.
Mausteita on hyvä myydä nyt joulun alla vaikka naapureille, kummeille, mummeille tai vanhempien työpaikoilla.

Rahat tuotteista kerätään vasta, kun mausteita toimitetaan asiakkaille.
Listojen ehdoton viimeinen palautuspäivä on vk:lla  46, torstai 17.11.2016. Palautus omalle ryhmän johtajalle. Listan voi toki palauttaa jo aikaisemminkin. Toimitus kestää noin 1-2 vk.
Toimituksesta ja laskutuksesta laitamme tarkemmin kotisivuille sekä omille facebook sivuille.

Adventtikalentereiden myynti

Partiolaisten perinteinen adventtikalenteri on siivittänyt joulun odotusta monissa kodeissa jo vuodesta 1947.  Adventtikalenteri on ainutlaatuinen, sillä sen luukuista aukeaa aina ajankohtaan liittyvät perinteiset joulusymbolit. Tänä vuonna ensimmäinen luukku avataan jo 27.11. Adventtikalenterien myyntiaika on 15.10.–5.12.

Myymme adventtikalentereita taajama-alueella ovelta ovelle omina partio iltoina 7.11.2016 lähtien klo 17.00-19.00. Keskiviikon sudenpennut aloittavat oman myyntityönsä jo 2.11 klo 17-18.
Mikäli emme saa alueitamme myytyä ensimmäisellä viikolla niin jatkamme myyntiä seuraavalla viikolla. Jokainen ryhmä tiedottaa siitä erikseen. Myynti illan päätteeksi kololla on tarjolla lämmintä mehua.
Kalenterit maksavat 7 € kpl. Isommat partiolaiset pärjäävät jo keskenään mutta sudenpennuille tarvitsemme aikuisia avuksi lähinnä pitämään rahoista huolta.
Kalentereita saa myytäväksi myös koteihin.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Posion syysleirin leirikirje

Posiolle lähtijöille on tänään lähtenyt leirikirje siihen sähköpostiosoitteeseen, josta  vanhemmat olivat ilmoittaneet leiriläisen. Mikäli et ole saanut omaa kirjettäsi niin olethan yhteydessä Maarittiin p. 0400 798175.
Toki voi soitella myös leiriin liittyvissä muissakin asioissa.
 

tiistai 23. elokuuta 2016

Syysleiri Posiolla 12-18.10.2016

Syksy alkaa kolkutella tuloaan kuten meidän syysleirimmekin.
Leirimme on Posiolla, Lapiosalmella. Majoitumme Lapiosalmitalossa,  sievästi sisätiloissa.
Matkaan lähdetään keskiviikkona 12.10 ja takaisin tullaan syyslomaviikolla tiistaina 18.10.2016. Ilmoitamme kootusti kouluihin kaikki lähtijät.
Luvassa on luonnossa liikkumista, partiomaista tekemistä ja mukavaa yhdessäoloa.
Leirimme hintahan on maksimissaan 100 euroa. Nyt jo olemme keränneet aika kivasti rahaa mutta vielä vähän uupuu. Vuorenviesti lehtiä on vielä myymättä, niitä saa edelleen kotiin myytäväksi partioilloista. Tavoitteemme oli, että jokainen jäsenperhe saisi myydyksi 10 lehteä. 

Matkalle on jo paljon innokkaita ilmoittautuneita, vielä mahtuu jokunen mukaan. Mukaan voimme ottaa 47 ensimmäistä.
Laitattehan vahvistusviestin (jo ilmoittautuneet, huoltajan sähköpostiosoitteesta) ilmoittautumisesta lippukunnan sähköpostiin vuorenviesti@gmail.com, näin varmistamme kaikkien mahtumisen retkelle. Ilmoittautuneille lähetetään leirikirje ja lasku lähempänä reissua.
Matkasta voi kysellä lisätietoja Maaritilta p. 0400 798175.

Kulttuuripyöräily 31.8.2016


Tervetuloa kiertämään kanssamme 6 eri kulttuurihistoriallisesti merkittävää kohdetta pyöräillen.

Reitti alkaa Lievestuoreen kirkon pihasta klo 18.00. Matkan voi polkaista yksin tai pienissä ryhmissä. Jokaisella rastilla on partiolainen kertomassa paikan historiasta ja nykyhetkestä.
Reitti loppuu kirkon pihaan.

Koululaiset saavat tapahtumasta merkinnän liikuntapassiin.

Polkemaan voi tulla vaikka koko perhe. Samalla tutustuu myös oman kylän historiaan.

Muistathan laittaa pyöräilykypärän päähäsi.

Tervetuloa

maanantai 22. elokuuta 2016

Viikottaiset kokoontumiset alkavat tänään!

Tällä viikolla alkavat ryhmien viikoittaiset kokoontumiset.

Maanantaina klo 17-18 kokoontuvat Tuulentytöt eli viime vuoden tyttö sudenpennut sekä kaikki uudet sudenpennut. Ryhmää vetävät Henna Hämäläinen ja Anu Paatelainen, apurina Suvi Huovilainen

Maanantaina klo 18-19 kokoontuvat Ilvekset eli pojat. Vetäjänä toimii Maarit Huovilainen. Samaan aikaan kokoontuu tarpoja vartio Anu Pihlavan johdolla. Tarpojiin kuuluvat Tuija, Bea, Atte ja Valtteri.

Tiistaina klo 17-18 on vuoro Karvamadoilla Maarit Huovilaisen johdolla. Tyttö seikkailija ryhmä täydentyy Savion tytöillä!

Ilveksien ja Karvamatojen aikataulua tarkennetaan syksyn myötä, kun selkiää muiden harrastusten aikataulut. Jalkapallon salivuoroista ei vielä ollut tietoa.

Samoajien kokoontumisia olemme suunnitelleet olevan noin kerran kuussa. Voi olla, että iltoihin saadaan seuraa jostain muusta lippukunnasta... Tämä meille selviää lähi aikoina.

Jokaiselle ryhmälle teemme omat sivut, jonne päivitetään viikkosuunnitelmaa. Sieltä voi seurata mm. tarvitseeko ottaa jotain erikoista mukaan.

Hyvää alkavaa partiosyksyä kaikille.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Hyyppään partiomajan ulkohuussit uudistuvat

Olemme saaneet rahoitusta Hyyppään partiomajan ulkohuussien korjaamiseen. Työt aloitettiin heinäkuun helteillä kolmena talkoopäivänä. Niin hyvin alkuun päästiin, että huussit ovat paikoillaan ja jo käytettävissä. Pientä laittoa tietenkin vielä on ja jossain vaiheessa maalataan vessat vielä sisältäpäinkin.
Huussit ovat kaikkien käytettävissä, emme pidä niitä lukittuina. Muistathan aina lisätä kuiviketta vessakäynnin jälkeen.
Huussit ovat Biolanin EKO kompostoivia vessoja. Eli niitä tyhjentäessä luukusta pitäisi tulla maatunutta ainesta.
Lisäämme kotisuille lähiaikoina oman sivun huussitalkoista ja niiden etenemisestä.

Polkupyöräretki 2-3.9.2016

Perinteeksi muodostunut polkupyöräretki polkaisee tänäkin syksynä partiot alkuun.
Perjantaina klo 17.00 lähdemme Lievestuoreen kirkon pihasta polkemaan kohti Hyyppään partiomajaa. Poljemme Mustanvuoren kautta ja näin vältämme 9-tien ja Laukaantien ruuhkat. Perillä majalla olemme, kun ilta alkaa hämärtää.
Syömme hyvin ja saunomme. Majoitumme majalla sisätiloissa. Lauantaina matka jatkuu ahkerimmilla Lievestuoreen järven ympäri, koko reissun pituudeksi tulee silloin noin 50 km.
Polkemaan voi tulla vain perjantaiksi, jolloin retkeilijän pyörineen voi hakea Hyyppäältä joko perjantaina tai lauantaina viimeistään klo 10.00.

Matkalla on tietenkin vähän tehtäviä. Tällä kertaa etsimme geolodjuja! Tarkemmat ohjeet tulee lähdössä. 

Mukaan polkupyörään tarvitset sään mukaisen varustuksen. Reppuun vähän evästä, juomapullo täytettynä, laastaria kaiken varalle, taskulamppu, pyöränpumppu ja lyijykynä. Mukana kannattaa olla myös sadevaatteet. Päässä jokaisella on kypärä ja kaulassa partiohuivi.

Erilliseen kassiin pakataan makuupussi, vaihtovaatteet, yöpuku, pyyhe ja peseytymisvälineet sekä ruokailuvälineet.

Kotona retkeilijä on lauantaina noin klo 15.00 mikäli polkee koko matkan. Myös lauantaille on rasteja matkan varrelle ja evästaukoja. Lauantain eväät ja ruoat Hyyppäällä huolehdimme lippukunnan puolesta.

Ilmoittautuminen reisuun viimeistään 28.8 lippukunnan sähköpostiin. Ilmoittautuminen vanhempien osoitteesta. Ilmoittautumisessa tulee olla retkeilijän nimi, mahdolliset ruoka-aine rajoitukset, minkä matkan ajattelee polkea sekä huoltajan puhelinnumero.
Vähän saatamme tarvita myös huoltajien apua. Mukaan polkemaan saa lähteä myös vanhemmat. Ruoanlaittajalle olisi myös paikka auki sekä isompien tavaroiden kuskille. Näistä reissuista on jäänyt aina hyvä mieli vaikka useampana vuonna olemmekin vähän kastuneet...

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Partioon ilmoittautuminen!

Syksy on taas tullut ja niin on aika myös partioiden alkaa! 
Partioon ilmoittautuminen on keskiviikkona 17.8. klo 18:00 partiokololla Lievestuoreen kirkolla. Siellä voit tulla mukaan partiotoimintaan ja kuulla siitä lisää. Partiotoimintaan voit tulla minkä ikäisenä tahansa ja aikuisillekin partio tarjoaa upeita kokemuksia ja huikean yhteisön tehdä vapaaehtoistyötä. (Aikuisten partiotoiminnasta löydät tietoa ja kokemuksia täältä.) Mikäli olet tulossa uutena partioon, käy täyttämässä tietosi etukäteen lomakkeelle tästä. Kaavakkeella tulee alaikäisille lisätä aina huoltaja.  Lisätietoja partiosta saat "Yleistä"-kohdasta tai osoitteesta www.partio.fi.

 Liity mukaan tai tule jatkamaan huikeaa harrastusta!


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesäleiri 29-31.7.2016

Kesäleiri on tänä vuonna kaikille perjantaista sunnuntaihin.
Leirillä on teemana -" vanhoja perinteitä kunnioittaen".

Leiri pystytetään perjantaina klo 10.00 ja puretaan sunnuntaina juhlallisuuksien jälkeen noin klo 16.00

Kesäleiri pitää sisällään kesäisiä puuhia: uintia, luontoa, telttailua. Valmistelemme sunnuntain juhlahetkeä ja vietämme aikaa yhdessä.

Sunnuntaina juhlimme 60- vuotiasta Hyyppään majaa. Leirijumalanpalvelus alkaa majan pihassa klo 14.00. Siihen ja pieniin juhlallisuuksiin on koko perhe tervetullut.

Kesäleirille tulee ilmoittautua viimeistään 10.7.2016 lippukunnan sähköpostiin vuorenviesti@gmail.com
Ilmoittautuminen tulee olla huoltajan tekemä. Ilmoita myös ruoka-aine allergiat ja asiat jotka meidän leirin vetäjien on hyvä tietää.

Kesäleiri maksaa 10€ / leiriläinen. Maksu tapahtuu leirin alkaessa tasarahalla.

Hyyppään kesäleirillä majoitutaan teltoissa ja kaikki toiminta tapahtuu ulkona. Lippukunnalla on muutamia telttoja, voit toki ottaa myös oman.

Pakkaa siis mukaasi:
- Makuualusta, makuupussi, oma tyyny jos haluat.
- Kesäistä ulkoiluvaatetta niin pitkillä kuin lyhyilläkin lahkeilla ja hihoilla.
- Vaihtosukkia ja alushousuja.
- Ulkoiluun sopivat jalkineet.
- Pyyhe ja uikkarit.
- Hammasharja ja tahna.
- Lippukunnan t-paita sunnuntaiksi päälle.
- Partiohuivi kaulaan.
- Ruokailuvälineet (lautanen, lusikka, haarukka, veitsi ja muki) omassa pussissa.
- Vesipullo ja pientä herkkua.
- Hyttysmyrkky ja aurinkorasva.





sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Talkoot Hyyppäällä 8.6.2016

Hyyppäällä pidetään tulevana keskiviikkona klo 17 alkaen siivous talkoot. Siistitään pihaa ja siivotaan kämppä kunnolla sisältäkin.

Talkoisiin ovat kaikki tervetulleita. Ahkerat talkoolaiset pidetään tyytyväisinä makkaralla, mehulla ja kahvilla.
Mukaan voi ottaa oman haravan.  Muita siivousvälineitä on majalla.

Keskiviikkona nähdään😊


perjantai 6. toukokuuta 2016

Kipinän hetki partiotaitokisat Mikkelissä 7.4.2016



Muistutuksena vielä kaikille huomisen päiväretken kirje varusteluetteloineen.

 
Lähdemme Mikkeliin partiotaitokisoihin yhteiskuljetuksella Lievestuoreen Kirkon pihasta. Paikalla on oltava valmiina jo klo 6.10.

Koska lähtö on aikainen niin matka kannattaa käyttää nukkumiseen. Pakkaa itsellesi evästä sen verran, että pärjäät. Omista eväistä syödään aamupala ennen kisojen alkamista. Omilla eväillä tulisi myös pärjätä itse kisat. Rastien välissä voi pitää pientä evästaukoa. Kisojen jälkeen maalissa on lämmin ruoka. Hyviä eväitä ovat mm. hedelmät ja valmiit leivät ja joku suklaapatukka energiaa antamaan. Yhdellä rastilla on mahdollista täyttää juomapulloa vedellä.

Kisat käydään taajama-alueen lähellä olevilla metsäalueilla tukeutuen kuntopolkuverkostoon. Jos on lämmin ja kuiva päivä niin todennäköisesti lenkkareilla pärjää. Mikäli on sateen riski, niin ota mukaasi myös sadevarusteet.

Pakkaa yhteen hyvään reppuun seuraavat tavarat, jotka sinun tulee kantaa mukanasi koko päivän ajan. Muista merkata tavarasi! Repussa on hyvä olla oma nimi ja lippukunta sekä vanhempien puhelinnumero.
- puukko
- ensiside tai vastaava
- kello , jos on (ei kännykkä)
- tulitikut (vedenpitävästi pakattuna) (Vain LPP)
- ompeluneula sudut ja seikkailijat
- lyijykynä
- istuinalusta
- partiohuivi
- heijastin
- valaisin
- valmiiksi täytetty juomapullo, vähintään 0,5l

Partiohuivi kulkee kaulassa koko ajan!!

Matkapuhelinta ei saa pitää mukana kisa-aluella. Mikäli haluat ottaa puhelimen mukaan niin ne suljetaan ennen kilpailuja ja kerätään saattajan reppuun.

Lisäksi jokaisella joukkueella on tavaroita, jotka tulee kuljettaa mukana koko kilpailun ajan. Niitä jaetaan linja-autossa vähän jokaisen reppuun.

Ota erilliseen pieneen kassiin vaihtovaatteet. Mikäli keli on märkä tai vahinkoja sattuu, niin voit vaihtaa kisojen jälkeen puhtaat vaatteet päällesi. Vaihtovaatteet kasataan ryhmäkohtaisesti yhteen isoon kassiin ja jätetään kisapaikalle odottamaan.

Kotiin lähdetään, kun kaikki ovat maalissa. Päivä voi venyä vähän pitkäksi. Mukaan voi ottaa varulta pari euroa rahaa.
Kaikki arvotavarat on omalla vastuulla!!

Karvamatojen mukaan lähtee Maarit , Ilvekset saavat Jeren mukaansa ja Tuulentytöillä on Sannin äiti Saila mukana koko ajan. LPP pärjää kisat jo 
 itsenäisesti.


HYVÄÄ KISAPÄIVÄÄ KAIKILLE !!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Poikien loppukevät


POIKIEN LOPPUKEVÄT

Poikien loppukevään ohjelma on seuraavanlainen:
- tiistaina 10.5. partio on normaalisti
-13. -15.5. kevätretki Hankasalmelle.  Retken tarkemmat tiedot löytyvät Tulevia tapahtumia -kohdasta.

Poikien kevätkausi loppuu retkeen. Partiot alkavat jälleen syksyllä ja siitä tulee tietoa kouluille ja nettisivuille. Kesällä ei ole muuta ohjelmaa kuin lippukunnan oma kesäleiri heinäkuun lopulla (siitä tarkempia tietoja tulee myöhemmin). Toivottavasti näemme jälleen syksyllä! (Ota kaverisikin mukaan:)

Kiitos kuluneesta vuodesta ja iloista ja aurinkoista kesän odotusta!

Terveisin
Jere ja Onni

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Karvamatosten kevät

Karvamatojen sivuilla on loppukevään aikataulu.
Harrastuksia on paljon ja jalkapallokin muuttui tiistaille ja torstaille. Yritetään sovitella kevät niin, että kaikki pääsisivät mukaan.

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Lievestuoreen Partiolaisten kevätkokous 28.4.

LIPPUKUNNAN KEVÄTKOKOUS 28.4.

Lippukunnan sääntömääräinen kevätkokous pidetään 28.4. klo 18:00 partiokololla Lievestuoreen kirkossa. Käsiteltäviä asioita on mm. vuoden 2015 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä yhteenveto tämän hetken varainhankinnasta. Tule mukaan päättämään yhteisistä asioista! Voit myös tulla hakemaan lisää tietoa partiosta ja lippukunnan toiminnasta. Kaikilla lippukunnan jäsenillä on puhe-ja paikallaolo-oikeus ja kaikilla yli 15-vuotiailla jäsenillä on äänioikeus. Myös vanhemmat ovat tervetulleita. Tarjolla kahvia ja pullaa. 

Tervetuloa!

Hallitus



sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Partioviikko 18-24.4.2016


Partioviikko on vuosittainen tapahtumaviikko, ja silloin partiolaiset näkyvät ja kuuluvat tavallista enemmän kaikelle kansalle. Partioasua tai partiohuivia käytetään koulussa ja työpaikalla.
Partioviikolla esitellään partiotoimintaa ja pidetään partiolaisten omia juhlia. Lievestuoreella partioviikko näkyy seuraavasti:


 18.4. hiiliaika:
Partiolaiset kuvasivat 80-luvulla partiolaisten voimin MTV:n lyhytelokuvakilpailuun Kalevala-aiheisen elokuvan Hyyppäällä. Tule katsomaan tuttujen kyläläisten roolisuoristuksia Lievestuoreen kirkolle klo 18:00. Elokuvan kesto on n. 45 minuuttia. Pääsymaksu 2€, partiohuivi kaulassa vapaa pääsy. Puhvetista voi ostaa leffaherkut.

21.4. LASTEN TAPAHTUMA:
Lievestuoreen kirkolla partiolaisten järjestämä lasten tapahtuma klo 18:00-19:30. Ohjelmassa on mm. temppurata, sisäpelejä, kasvomaalausta ja kahvio. Illan päätapahtumana ovat keppihevoskisat. Sisäänpääsymaksu on 2€, jolla huvittelet koko illan. Puolet tapahtuman tuotosta annetaan kirkon yhteisvastuukeräykselle. Paikalla on myös ”kepparikirppis”, johon voit tuoda omia, käyttämättä jääneitä keppareita ja niiden tarvikkeita myyntiin. Oman pisteen tuotto menee myyjän taskuun.

24.4. partiokirkko
Perinteinen Yrjönpäivän messu järjestetään tänäkin vuonna klo 10:00 Lievestuoreen kirkossa. Kirkossa on ikäkausien taitteessa olevien partiolaisten lupauksenantotilaisuus. Kirkon jälkeen partiolaiset tarjoavat kahvit.
 Muista laittaa partioviikolla huivi kaulaan kouluun ja töihin!

Partiotaitojen kevätkisat Mikkelissä

Partiotaitojen Kevätmestaruuskisat Kipinän hetki 2016 

Nyt sinulla ja joukkueellasi on oiva mahdollisuus lähteä kisaamaan piirin kevätkisoihin Mikkeliin!

Sudenpentusarjan pentueessa on 4-8 sudenpentua iältään 7-10 vuotta mukanaan vähintään 15-vuotias saattaja, joka kulkee pentueen mukana koko kilpailun läpi, mutta ei osallistu tehtävien suorittamiseen. Osallistujat ovat mielellään saman sudenpentulauman jäseniä. Pojat ja tytöt kilpailevat samassa sarjassa.
Seikkailijasarjaan voivat osallistua 10–13 -vuotiaista seikkailijoista kootut 4-6 -henkiset vartiot. Seikkailijasarjan vartioilla pitää olla vähintään 15-vuotias saattaja. Saattaja ei osallistu rastitehtävien suorittamiseen. Aiemmin kilpailleet ja vanhemmat seikkailijavartiot pärjäävät kisassa keskenään. Samalla he saavat hyvää kokemusta keskenään kilpailemisesta tarpojaikäkauden oranssin ja vihreän sarjan kilpailuja varten.
Oranssiin ja vihreään sarjaan voivat osallistua saman lippukunnan partiolaisista kootut viisihenkiset vartiot. Vartion jäsenten tulee olla 12–18-vuotiaita ja vartion yhteenlaskettu ikä saa olla enintään 73 vuotta. Tyttövartiot osallistuvat oranssiin sarjaan ja poika- ja sekavartiot vihreään sarjaan.
Vartion jäsenten iät lasketaan kisavuoden aikana täytetyin vuosin eli kisavuodesta vähennetään suoraan syntymävuosi. Kisakutsu ja tehtäluettelo löytyvät Järvi-Suomen Partiolaisten nettisivuilta: http://www.j-sp.partio.fi/event/partiotaitojen-kevatmestaruuskisat-kipinan-hetki-2016-mikkeli/
Ilmoita osallistumishalukkuutesi oman ryhmäsi vetäjille viimeistään 18.4.2016. Ryhmille tarvitaan mukaan myös aikuisia saattajia, aiempaa kokemusta ei vaadita! Lippukunta maksaa ryhmien osallistumismaksun. Viime vuonna Kuopiossa lippukuntamme lauma nappasi sarjassaan voiton, joten lähde rohkeasti mukaan kisailemaan.

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kaminatelttaleiri 11-13.3.2016



KAMINATELTTALEIRI 11-13.3.2016


Perinteinen talvileiri järjestetään Hyyppään lähimaastossa 11-13.3.2016. Sudenpentuikäisten (7-9 v.) leiri kestää vain yhden yön ja alkaa vasta lauantaina 12.3. klo 10:00 Hyyppään parkkipaikalta. Seikkailijat ja sitä vanhemmat voivat aloittaa jo perjantaina 11.3. klo 17:00 Hyyppään parkkipaikalta. Leiri päättyy sunnuntaina klo 13:00 Hyyppäälle.

Leirin ohjelmaan kuuluu mm. rastirata sekä muuta lumista puuhaa ja yhteistä tekemistä. Leiri järjestetään kokonaisuudessaan ulkona, joten varustaudu lämpimästi! Leirin aikana nukutaan puolijoukkueteltoissa. Sisällä ei siis majoitu eikä ruokaile kukaan.

Mukaan tarvittavat tavarat kannattaa pakata yhteen kassiin sillä se kannetaan itse leiripaikalle asti. Leiriläisen kannattaa itsekin osallistua pakkaukseen, jotta tietää mitä mistäkin löytyy.

Mukaan tarvitset:

  • Riittävästi vaihtovaatteita
  • Useammat käsineet sekä vaihtovillasukat
  • Ruokailuvälineet (ei kannata pakata muovipussiin), juomapullo, muki
  • Hammasharja-ja tahna sekä omat henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet
  • Makuupussi-ja alusta
  • Pulkka tai liukuri


Ilmoittautuminen tapahtuu huoltajan sähköpostiosoitteesta lippukunnan sähköpostiosoitteeseen vuorenviesti@gmail.com. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 8.3.2016. Laita viestiin leiriläisen nimi, ruoka-aineallergiat, huoltajan puhelinnumero retken aikana sekä muut asiat, jotka leirin järjestäjien olisi hyvä tietää.

Lisätietoja leiristä saat oman ryhmäsi johtajalta tai sähköpostitse lippukunnan sähköpostiosoitteesta!


P.S. Olethan huomannut, että voit sivun oikeasta laidasta tilata sähköpostiisi ilmoituksen, milloin tätä sivua päivitetään!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Karvamatosten kuulumiset

Karvamaton sivuille on päivitetty tulevan viikon torstain ohjelma sekä tulevan viikonlopun yöretki.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Karvamatoset

Karvamatojen sivulle on päivitetty tämän viikon partiota koskevaa tietoa. Tarkempi viikko ohjelma selviää toimittajamerkin teon jälkeen.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Partiot alkavat!





PARTIOT ALKAVAT              TAAS!

Joululoma on ohi ja on aika aloittaa uusi partiovuosi!

Partiot alkavat jälleen ensi viikolla 11.1. alkaen. Ryhmät kokoontuvat ryhmittäin samaan aikaan ja samassa paikassa kuin syksyllä. Luvassa on monenlaista uutta ja jännittävää partiohauskaa kuten lippukunnan lehtiprojekti ja vähän isompia koskeva Finnjamboree Roihu!

Kaikki uudet ja innokkaat partiolaiset ovat tervetulleita partioon myös kesken lukuvuoden! Ota yhteyttä ja kysy sopivaa ryhmää. Myös vanhempia kaivataan aina vetäjien avuksi!

                      Huomaathan:
                         -  tilata sähköpostiisi sivun oikeasta laidasta ilmoituksen, joka                                                     kertoo milloin sivulle päivityy tietoa.
                         -  että löydät meidät myös Facebookista nimellä                                               Lievestuoreen Partiolaiset    
                             HAUSKAA ALKANUTTA VUOTTA!                    

                                             

Kevätkokous

Lievestuoreen Partiolaiset ry:n kevät kokous  järjestetään   sunnuntaina 14.4.2024 klo 15:00  Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esityslis...