maanantai 17. elokuuta 2015

Pyöräretki Lievestuoreenjärven ympäri 4-5.9.

Pyöräretki


Perinteikäs pyöräretki Lievestuoreenjärven ympäri 4-5.9. Matkaa karttuu kahden päivän aikana n.60km. Lähtö Perjantaina klo 17 Kirkon pihasta. Jokaisella lähtijällä on oltava kypärä päässä. Yöpymistavarat menevät autokyydillä majalle, mutta ota selkään pieni reppu, johon kannattaa laittaa ainankin juomapullo (täytettynä), sadetakki, taskulamppu jos pimeä yllättää ennekuin olemme Hyyppäällä ja esimerkiksi suklaapatukka. Perjantain reitti on Kirkonpiha - Savio - Hyyppää. Yövymme majalla ja lauantai aamuna jatkamme matkaa reittiä Tarvaala - Simuna - Saarilampi- Lievestuore. Matkan varrella pysähdymme rastitehtäville ja haukkaamme leipäpalasta jotta saadaan uutta puhtia!

On myös mahdollista osallistua vain Perjantaiksi polkemaan, jolloin pitää järjestää itselleen hakija lauantaiksi pois majalta klo 10 mennessä.


Pakkaa majalle menevään kassiin mukaan :

-Makuupussi (tyyny)
-Ruokailuvälineet (muovi lautanen, muki, haarukka, lusikka, veitsi)
-Puukko ja tulitikut
-Saunomiskamppeet (pyyhe, saippua, uikkarit)
-Vaihtovaatteet myös LÄMMINTÄ (illat ovat viileitä) (Paita, housut, alushousut, sukat)
-Omat hygienia tarvikkeet
-Mahdolliset lääkkeet

Mukaan ei kannata ottaa parhaimpia vaatteita, reissussa aina rähjääntyy. Nimikoithan omat vaatteesi ja aterimesi. Retkellä ne häviävät herkästi kun monella muulla on samanlaiset. Pukeudu säähän sopivasti ja laita hyvät kengät jalkaan, Partio huivi kaulaan ja reilusti hyvää mieltä matkaan!

ILMOITTAUTUMINEN PYÖRÄRETKELLE MAANANTAINA 31.8!

P.S. Otamme mielellämme myös vanhempia mukaan polkemaan, kokkaamaan majalle, tavaroita kuskaamaan taikka rastimiehiksi. 


Partioon ilmoittautuminen

Syksyn tullen myös partio on taas alkamassa. Käy ilmoittautumassa etukäteen alla olevasta linkistä:

https://docs.google.com/forms/d/11iaAwXiGBSVkoMH6XOReEzzTNIiJL_LmEJEKKVitzIs/viewform

Ensimmäinen  kokoontuminen uusilla ja vanhoilla partiolaisilla on maanantaina 31.8. klo 18 Lievestuoreen kirkossa. Tervetuloa!




Kevätkokous

Lievestuoreen Partiolaiset ry:n kevät kokous  järjestetään   sunnuntaina 14.4.2024 klo 15:00  Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esityslis...