torstai 13. marraskuuta 2014

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

 Perinteeksi muodostunut partiolaisten soihtukulkue lähtee liikkeelle Toivolan pihasta 6.12.2014 klo 16.00. Partiolaisten toivotaan olevan paikalla jo 15.40 järjestäytymässä. Lippukunnalla on joitain soihtuja. Voit ottaa myös oman kynttilälyhdyn (ainakin sudenpennuille suositellaan!) Kulkue päättyy Lievestuoreen kirkon pihaan, jossa on sudenpentujen lupauksenantotilaisuus sekä syksyllä suoritettujen harrastemerkkien jako. Kulkueeseen ovat myös vanhemmat tervetulleita.

torstai 6. marraskuuta 2014

Syyskokous

Lievestuoreen Partiolaiset ry: syyskokous Pidetään partiokololla maanantaina 24.11.2014 klo 18.00 Esillä talousarvio vuodelle 2015 toimintasuunnitelma vuodelle 2015 hallituksen valinta osuuspankin tilin lakkauttaminen Tervetuloa

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Joulukalenterimyynti


Syksyllä 2014 partiolaiset myyvät kalentereita omina partioiltoinaan taajama alueella ovelta ovelle klo 17-19. Keskiviikon tytöt aloittavat jo huomenna ja loput sitten ensi viikolla. Mikäli omia alueita ei saada yhdessä illassa myytyä, voi myyntiä jatkaa vielä seuraavalla viikolla. Kalentereita voi ottaa myyntiin myös kotiin. Myytävänä on adventtikalentereita 7 €/kpl, vuosikalentereita 6€/kpl ja joulukorttipusseja 5€/pussi. Adventtikalentereiden myyntipalkinnot juliste on nähtävillä kolon seinällä. Kaikille huivit kaulaan ja heijastimet heilumaan. Jokainen myyntiryhmä saa lapun mukaansa, jossa on myytävien tuotteiden hinnat. Kalentereita voi ottaa myös kotiin myytäväksi. Myyntituotto menee Lievestuoreen partiolaisilla retkeilyyn. Onnea matkaan!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tervetuloa



















Uusi ja uljas lippumme on naulattu ja vihitty
27.4.2014 Lievestuoreen kirkossa.














Lippukunnan huivimerkki



Ryhmien kokoontumiset 2014-2015

Maanantaina klo 18-19       SOS112

Tiistaina klo 16-17             Poikien ryhmä 1

Tiistaina klo 17-18             Poikien ryhmä 2

Keskiviikkona klo 17-18     Tuulentytöt 

Torstaina klo 18-19            Ketut



Kevätkokous

Lievestuoreen Partiolaiset ry:n kevät kokous  järjestetään   sunnuntaina 14.4.2024 klo 15:00  Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esityslis...